Silmäsairauksien tutkimus ja hoito

Asemallamme on silmäsairauksien tutkimukseen, hoitoon ja kuvantamiseen kattava välineistö ja vaativa erikoisosaaminen. Vaativammat silmätutkimukset ja –hoidot sekä kirurgiset toimenpiteet tekee pieneläinsairauksien erikoiseläinlääkäri Tarja Kolisoja.

Silmäsairaudet

Virallisten silmätarkastusten lisäksi Tarjan puoleen voi kääntyä niin yleisimmissä kuin harvinaisimmissakin silmien ongelmissa. Tarja hoitaa mielellään vaikeitakin sarveiskalvon haavautumia ja vuosien varrella hän on kyennyt pelastamaan useita toivottomilta vaikuttaneita tapauksia. Hänen mottonsa onkin ”silmä haluaa aina olla silmä”.

Silmäkirurgiassa yleisimmät toimenpiteet ovat luomien asentovirheiden (ektropion, entropion) korjausleikkaukset ja cherry eye eli vilkkuluomen rauhasen esiinluiskahduksen korjaus. Bokseriulcus / indolentulcus eli huonosti paranevat pinnalliset sarveiskalvohaavaumat hoidetaan käyttäen apuna moderneja suojalinssejä tai perinteistä vilkkuluomen yliompelua tapauskohtaisesti.

Tarja Kolisoja

Tarjan kiinnostus silmäsairauksiin alkoi jo opiskeluaikoina. Valmistumisensa jälkeen hän on osallistunut lukuisiin aihetta käsitteleviin kursseihin ja kongresseihin ympäri maailmaa, mm. ESAVS (European School for Advanced Veterinary studies) silmäkurssit I & II sekä silmäkirurgian jatkokurssi. Aiempina vuosina hän on toiminut Suomen oftalmologieläinlääkärit ry:n puheenjohtajana, Pohjoismaisen silmätutkintolautakunnan Suomen edustajana ja Suomen Kennelliitto ry:n silmäsairaustyöryhmän jäsenenä. Hän kuuluu Suomen Kennelliiton kokeneimpiin silmäpanelisteihin.

Tarjalle tulee lähetepotilaita hyvin laajalta alueelta, ja hän neuvoo mielellään kollegoitaan silmäsairauksien hoidossa.